Kaikkien aikojen parhaat ralliautot

Takana on yli sata vuotta ralliautoilua, joten mukaan mahtuu satoja erilaisia ralliautoja, joiden moottoriurheilun ystävät ovat saaneet nähdä osallistuvan eri tasoisiin kilpa-ajoihin. Osa näistä autoista on jättänyt suuren merkin historiaan historiallisilla voitoillaan kuten esimerkiksi Monte Carlon rallikisoissa loistanut Saab 96 tai Mini Cooper S. Jotkut ralliautot ovat ajaneet tiensä suurten yleisöjen sydämiin kuten Mitsubishin Lancer Evo ja Subaru Impreza 555. B-ryhmän autoista löytyy muutamia todellisia voimanpesiä ja kun tilastollisesti katsoo menestystä, ovat vuosien varrella olleet erityisen ansiokkaita muun muassa Volkswagen Polo, Lancia Delta sekä Ford Focus. Seuraavaksi esitellään kaikkien aikojen mahtavimpiin kuuluvia ralliautoja. (Huom! Listasta voi toki olla montaa mieltä, sillä tämä on vain yhden rallihullun mielipide!)

mitsubishi lancer

 

Ford Focus WRC

Focus on ralliauto, joka on ollut viime aikoina todella menestyksekäs, jonka ansiosta se ansaitseekin paikkansa tällä listalla. Tällä hetkellä Focus on yksi niistä automalleista, jotka ovat selvinneet WRC:ssä kaikki ylämäet ja alamäet kunnialla. Nykyäänsuurin osa Ford-tiiminkuljettajista ajaa RS WRC -mallin autoa, joka muistuttaa ulkoisesti hyvin paljon vuodelta 2009 tuttua RSMk II:ta. Meille suomalaisille Ford Focus WRC on tietenkin lähellä sydäntä, sillä omat poikamme Jari-Matti Latvala sekä Mikko Hirvonen ovat osoittaneet taitonsa juuri kyseisen ajokin ratissa.

Subaru Impreza

Vuodesta 1992 Subaru Impreza on ehdottomasti kuulunut rallimaailman terävimpään kärkeen. Tämänhetkinen Impreza osallistuu rallikisoihin tuotantoautona, mutta Imprezan historia rallissa on todella upea ja täynnä voittoja. Sen voittokulku alkoi vuonna 1992 Legacyä seuranneella Impreza 555:lla. Muutama vuosi myöhemmin Colin McRae ja Subaru-tiimi voittivat tuplamaailmanmestaruuden, jota seurasi vielä vuonna 1996 toinen tallimestaruus. WRC-versio saatiin kehiin vuonna 1997, jolloin talli voitti kolmannen mestaruuden peräkkäin. Vuosina 2001 ja 2003 kuljettajat Richard Burns sekä Petter Solberg kumpikin saivat vyönsä alle mestaruudet. 2008 oli Subaru Imprezan viimeinen kilpailukausi, jonka jälkeen se poistui kilparadoilta 46 MM-voittoa ja 6 mestaruutta rikkaampana.

Mitsubishi Lancer

Tommi Mäkinen saavutti historiallisen suurta menestystä A-ryhmään kuuluvalla ralliautolla, Mitsubishi Lancer Evolutionilla, sillä neljänä peräkkäisenä vuotena 1996-1999 se onnistui voittamaan mestaruuden omiin nimiinsä. Ensimmäistä kertaa voitettu mestaruus vuonna 1996 saavutettiin Evolution III -mallin ajoneuvolla. Vuonna 1998 Mäkinen ja Burns yhdessä tehtailivat Mitsubishille autolla tallimestaruuden. Mitsubishi siirtyi Lancerin WRC-malliin vuonna 2001 ja voittikin sillä useita kertoja, mutta kauden 2003 se ilmoitti vetäytyvänsä kilpailuista.

 

Ford Focus RS WRC

Ford Focus RS WRC lähti mukaan kilpailuihin vuonna 1999 Fordin toisena WRC-tason autona Ford Escort WRC:n jälkeen. Legendaarisen Colin McRaen puikoissa Focus pääsi voiton makuun jo ensimmäisenä vuonnaan. McRae ajoi itselleen vuoteen 2002 mennessä mukavat 9 voittoa, mutta Ford-talli ei kuitenkaan yltänyt mestaruuteen tänä aikana. Ensimmäinen mestaruus tallille saatiin vuonna 2006, kun suomalainen tehopari Mikko Hirvonen ja Marcus Grönholm voittivat yhteensä yhdeksän rallikilpailua. Vuonna 1997 sama menestys jatkui ja Ford sai vielä kahdeksan voittoa. Vuoteen 2010 mennessä Ford Focuksella oli kerätty huikeat 44 voittoa, joka sijoittaa sen viime vuosikymmenen kolmen kärkeen tilastoissa.

katalonian ralli

Peugeot 205 T16

Nostetaanpa esiin hiukan nostalgisempia muistoja. Vaikka Peugeot 205 T16 onnistuikin keräämään vain kaksi rallimestaruutta, oli auto 200 hevosvoimaansa nähden kuitenkin äärettömän tehokas ja nopea pakkaus. Peugeot 205 Turbo 16 liittyi B-ryhmään vuonna 1984 ja ensimmäisellä kilpailukaudellaan se onnistui voittamana peräti kolmesti Ari Vatasen kuljettamana. Menestys ei loppunut kuitenkaan tähän. Tämän todistivat suomalaiskuljettajat Juha Kankkunen ja Timo Salonen, joiden käsissä Peugeot ylsi maailmanmestaruuksiin sekä vuonna 1985 että 1986. Tämän mallin menestys oli niin vakuuttavaa, että sitä käytettiin pohjana versiolle, joka voitti Pariisin Dakar-rallin kahdesti. Auto oli yksi B-ryhmän aikakauden neljästä kärkikilpailijasta Fordin, Audin ja Lancian rinnalla.

volkkari

Volkswagen Polo R WRC

Tämä auto nousi kaikkein nopeiten ralliautojen voittotilastojen kärkeen, sillä vain neljän kauden jälkeen Polo oli onnistunut niittämään 43 voittoa uskomattoman Sebastien Ogierin ja Volkswagen Potorsport -tiimin voimin. Vuonna 2016 Pololla voitettiin yhdeksän kertaa ja tämä jäikin Volkswagen Motorsportin viimeiseksi osallistumiseksi mestaruussarjaan.

 

robert-kubica

 

13

No Responses

Write a response

Jatkamalla vierailuasi verkkosivustolla, annat suostumuksesi evästeiden käyttöön. Lisätietoja

Verkkosivusto käyttää sinua kiinnostavan mainonnan tarjoamiseksi evästeitä, jotka voivat sisältää myös kolmansien osapuolien evästeitä. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja tai tiedonpalasia, jotka tallentuvat tietokoneellesi tai mobiililaitteellesi vieraillessasi Sivustollamme. Eväste sisältää tyypillisesti sen verkkosivun nimen, josta eväste on peräisin, evästeen ”eliniän” (eli kuinka pitkään eväste pysyy laitteellasi) ja arvon, joka on tyypillisesti sattumanvaraisesti luotu ainutlaatuinen numero.

Sulje